Ajalle 6.-10.10. lapset olivat suunnitelleet viikko-ohjelman.
Maanantaina opiskelijoiden ohjaustuokion jälkeen vierailimme läheisessä leikkipuistossa ulkoiluaikana.
Tiistaina liikuimme esteradalla
Keskiviikkona leikimme lasten toiveleikkejä, magneeteilla, legoilla, kotileikissä, majaleikissä, eläinleikissä ja barbileikissä.
Torstai ja perjantai oli tarkoitus viettää taikatemppuja harjoitellen ja esiintyen. Valitettavasti sairaustapausten vuoksi taikatemput siirtyivät, ja ovat luvassa heti kun syysloma ja sen jälkeinen uimakoulu on vietetty!
Lapsilla oli ihania ideoita päivien sisällöiksi, valitettavasti kaikkia niitä ei ole mahdollista edes päiväkodissa toteuttaa, mutta jatkossakin heillä on mahdollisuus vaikuttaa toiminnan sisältöön omien toiveiden kautta. Myös te vanhemmat voitte välittää meille lastenne toiveita, jos kaikki eivät arvaa niitä meille suoraan esittää!