Hopsis ! Tämä viikko onkin näköjään mennyt vielä pääsiäisloma-tunnelmissa, ja blogin päivittäminen on unohtunut..
Huomenna ohjelmassa talon yhteinen lauluhetki, jonka jälkeen simpukat uppoutuvat roolileikkien maailmaan ! Mahat saadaan täyteen aamupalalla hiutalepuuron tai murojen, mustikkakeiton ja leikkeleiden&kasviksien avulla. Lounaalla lautaselle päätyy veriohukkaita tai lindströminpihvejä, perunasosetta ja salaattia. Päiväunilta takaisin puuhien pariin lapset auttavat hedelmäsalaatti, patonki, juusto&kasvis. Iltahoitolaiset saavat helpotusta kurniviin mahoihin kinkkulasagnetesta tai täysjyvämakaroonilaatikosta ja salaatista. Illan viimeinen ateria iltapalan muodossa on mannapuuro&mustikkakeitto ja leikkele&kasvis leivän päälle.
><><><><><>><><><><><>><><><><><>><><><><><>><><><><><>><><><><><><><><
Eilen keskiviikkona lapsia oli illalla hurja määrä hoidossa. Simpukkalapset ottivat missiokseen rakentaa legokaupunki. Tavoitteena oli saada molemmat isot legolaatikot tyhjäksi.. tavoitteeseen ei ihan olla vielä päästy ! Rakentaminen oli niin kovaa puuhaa, että piti jättää rakennuspuuhat seuraavaan päivään.
Näin hyvään vaiheeseen kaupungin rakentamisessa jo päästiin, vielä puuttuu ainakin lasten suunnittelemat isot pilvenpiirtäjät ! |
Järvi & veneet |
Metsää & metsäneläimiä |